25.10.12
Update
Jep jep, niin se aika rientää. Ensi vkolla alkaa periodi 2, äkkiä se eka vierähtikin. Luonnollisestikin se tarkoittaa sitä, että tehtävää on aivan rutosti tälle ja ensi viikolle. Kaiken maailman palautuksia on siihen malliin, että taidan olla pikkuisessa nesteessä niiden kanssa. Helkutin flunssameininki hidasti kaikkea tekemistä viime vkolla ja vielä tämän vkon alussakin. Yhden casen kanssa tapeltiin siitä huolimatta, jossain vaiheessa keho alkoi ihan kirjaimellisesti hylkiä Finrexiniä. Jäi muut hommat silleen niinku levälleen. Tää toki tarkottaa sitä, että koneen vieressä istutaan p*reikä ruvella, että kaikki nää saadaan tehtyä. Onneks yks ainoa näistä on ryhmätyö, ne on niin syvältä ja poikittain. Kaikilla on omat menonsa ja sitten yritetään väkisin sopia jotain treffejä, joiden aikataulut on junnujäkiksen luokkaa: mahdollisimman paskoihin aikoihin. No, ehkä tästä vielä noustaan, joululomaan on enää vajaa 2kk. Ja voin vakuuttaa, etten aio uhrata silloin ajatustakaan koululle! Luen jotain hömppäromaaneja, katon leffoja, näen kavereita, hypin seinille. Eipä sillä, kyllä tässä vielä paukkuja on heittää seuraavaankin periodiin, kun saa itse määritellä, mihin aikaan tekee ja mitä. Tai jättää tekemättä tai siirtää eteenpäin. Mutta kukaan ei tule sanomaan, että tee tämä silloin ja silloin. Luennot on toki merkitty lukkariin, mutta niillekin menee mielellään, kun ei ole "pakko". Ehkä tän blogin nimi pitäiskin olla Vanha kapinallinen palaa koulun penkille, heheheh. Mutta nyt koteloidun petiin. Ensi kerralla sitten enemmän, kun olen saanut nämä palautettavat setit kasaan :) Ja aihetoiveita saa edelleen esittää....
13.10.12
11.10.12
Kieli/Språket/Language/Sprache/Langue/Lengua/Lingua --> Caseanalyysi: Sanna
Jou jou uskolliset lukijat! Sivulla vierailut hipovat jo kohta kahtasataa, joten vaikka nukkuminen vois olla ihan jees, aion nyt postata tänne. Muutamien "pienten" kirjallisten töiden takia olen ollut pakotettu luomaan tekstiä vaan opettajien kriittisille silmille, mutta se on silti kivaa, joskin ankaraa hommaa. Joka päivä putkahtelee uusia tehtäviä kuin ohimennen (esim. tänään 5 sivun artikkelianalyysi, jipii....) ja kaikkien määräpäivä on tottakai samoihin aikoihin. No, sovellan tähän vanhan tullikollegani Karin ohjetta, joka oli ajankohtainen, kun eteisaula oli piukassa venäläisiä rekkakuskeja tai jokainen sähköinen ohjelma täynnä tullauksia: Keikka kerrallaan! Toimin siis kuin kytevässä teollisuuspalossa pikkuisen vaahtosammuttimen kanssa ja sammutan ne alkavat palot, jotka lähimpänä leimahtavat ja korventavat.
Tämän postauksen varsinaisena punaisena lankana on kieli, tuo fyysisen maistelun ja abstraktin itseilmaisun väline. Kuten tiedätte, on pääasiallisena opetuskielenä ruotsi. Tämän lisäksi on myös kursseja englanniksi. Kielten tunneilla puhutaan enimmäkseen opetettavaa kieltä. Voitte siis kuvitella, että normaalin aivomassan lisäksi myös ajatukset ovat mössöä aina välillä. Ruotsi on toki helpompaa tällä "toisella kierroksella", se jotenkin tuli aika luonnostaan. Onhan sitä tosin töissä ja vähän vapaa-ajallakin käyttänyt. Vähän aikaa menee kyllä, että oppii ja sisäistää näiden ysärilapsosten ilmaukset. Suomeksihan ne kätevästi päivittyy partiossa :)
Kaikista hankalinta on, jos aineisto on englanniksi ja tuotettavan tekstin pitäisi olla ruotsia. Ensinnäkin, koko ajan ja joka opintokokonaisuuden alussa on toitotettu plagioimisesta, joka koskee toki myös suoraa kääntämistä kielestä kieleen. Sitä pitää siis varoa tarkasti. Sen lisäksi osa omaksumastani tiedosta menee väkisinkin suomenkielisen ajatushautomon kautta ja putkahtaa sitten vasta eteenpäin. Prosessiin menee tietysti kauemmin aikaakin. Pakko tunnustaa, että hieman kauhunsekaisin tuntein mietin jo oikeasti isoja kirjallisia töitä kuten kandia.... No, ehkä ajatusprosessi silloin on jo muokkautunut ja "oikaisee" kulkematta suomen kautta. Ryhmätöissä tehdään kirjaimellisesti sitä mitä kukin osaa: suomenkielinen luennoitsija ja siitä yhteenvedon kirjoittaminen oli mulle helppo nakki ja yksi ryhmästä tsekkasi kielen.
Joku voisi tässä nyt miettiä, että pakkoko oli ängetä sinne ja nyt sitten valittaa. Kaikesta huolimatta en ole tätä ratkaisua katunut. Edut voittaa kuitenkin haitat. Ehkä saan tästä puurtamisesta palkaksi hyvän kielitaidon? Sekin mahdollisuus on ilman muuta olemassa, että puhekieli luikertaa kieliopillisen tekstin tilalle. Kuten aiemminkin, tulen ymmärretyksi ja jos jossain kohtaa vähän sanat hukkuu ja takeltaa, niin jaksavat kyllä odottaa, että saan ne pihalle. Se tietysti vitsailuun taipuvaa ihmistä korpeaa, että kun ehdin sorvata jonkun nokkelan sanomisen oikeaan muotoon, hetki heittää se on jo mennyt. Pitäisi päästä pois suomalaisesta kieltenopetuksesta sen verran irti, että uskaltaisi puhua, vaikkei olekaan täysin oikein. Ei kai se nyt niin preposition päälle ole.[Prepositiot on muuten niin syvältä kuin olla ja voi, oli kieli sitten mikä tahansa! Ehkä 50% ihan oikeasti tiedän, mikä on oikein, loppu menee täysin säkällä ja nopalla. Ei ole helppoa, kun äidinkielenä on tuhansien sijamuotojen suomi ilman pirullista prepositioiden armeijaa.....]
Ensimmäinen tenttikin luuraa jo ovella: ma pitäis osoittaa, että English for business purposes on hallussa. Mulla tosin on se etu, että olen sitä A-kielenä lukenut ja opetus on B-kielen mukaista, joten hiukan helpottaa. Aika monet tentit ovat nykyään kotitenttejä. Se on mun mielestä askel oikeaan suuntaan. Ei sen takia, että voin röhnöttää kotona ja lipittää teetä samalla(joka nekin on valideja pointteja nekin, heh) vaan siksi, että niissä paremmin voi mitata, onko sisäistänyt asian vai osaako jonkun helkutin vuosiluvun ulkoa. Eri aiheisiin sopivat toki erilaiset tentit, kielten tentit on eri asia kuin organisaatioteoria.
No, nyt vetäytynen unille. Kiitos taas kommenteista, kommentoin sinne toki vielä erikseen. Kommentteihin voi muuten mainiosti laittaa myös aihetoiveita! Vanhana asiakaspalvelijana mottoni toki on: I aim to please... Syksyisen kirpeää viikonloppua!
Tämän postauksen varsinaisena punaisena lankana on kieli, tuo fyysisen maistelun ja abstraktin itseilmaisun väline. Kuten tiedätte, on pääasiallisena opetuskielenä ruotsi. Tämän lisäksi on myös kursseja englanniksi. Kielten tunneilla puhutaan enimmäkseen opetettavaa kieltä. Voitte siis kuvitella, että normaalin aivomassan lisäksi myös ajatukset ovat mössöä aina välillä. Ruotsi on toki helpompaa tällä "toisella kierroksella", se jotenkin tuli aika luonnostaan. Onhan sitä tosin töissä ja vähän vapaa-ajallakin käyttänyt. Vähän aikaa menee kyllä, että oppii ja sisäistää näiden ysärilapsosten ilmaukset. Suomeksihan ne kätevästi päivittyy partiossa :)
Kaikista hankalinta on, jos aineisto on englanniksi ja tuotettavan tekstin pitäisi olla ruotsia. Ensinnäkin, koko ajan ja joka opintokokonaisuuden alussa on toitotettu plagioimisesta, joka koskee toki myös suoraa kääntämistä kielestä kieleen. Sitä pitää siis varoa tarkasti. Sen lisäksi osa omaksumastani tiedosta menee väkisinkin suomenkielisen ajatushautomon kautta ja putkahtaa sitten vasta eteenpäin. Prosessiin menee tietysti kauemmin aikaakin. Pakko tunnustaa, että hieman kauhunsekaisin tuntein mietin jo oikeasti isoja kirjallisia töitä kuten kandia.... No, ehkä ajatusprosessi silloin on jo muokkautunut ja "oikaisee" kulkematta suomen kautta. Ryhmätöissä tehdään kirjaimellisesti sitä mitä kukin osaa: suomenkielinen luennoitsija ja siitä yhteenvedon kirjoittaminen oli mulle helppo nakki ja yksi ryhmästä tsekkasi kielen.
Joku voisi tässä nyt miettiä, että pakkoko oli ängetä sinne ja nyt sitten valittaa. Kaikesta huolimatta en ole tätä ratkaisua katunut. Edut voittaa kuitenkin haitat. Ehkä saan tästä puurtamisesta palkaksi hyvän kielitaidon? Sekin mahdollisuus on ilman muuta olemassa, että puhekieli luikertaa kieliopillisen tekstin tilalle. Kuten aiemminkin, tulen ymmärretyksi ja jos jossain kohtaa vähän sanat hukkuu ja takeltaa, niin jaksavat kyllä odottaa, että saan ne pihalle. Se tietysti vitsailuun taipuvaa ihmistä korpeaa, että kun ehdin sorvata jonkun nokkelan sanomisen oikeaan muotoon, hetki heittää se on jo mennyt. Pitäisi päästä pois suomalaisesta kieltenopetuksesta sen verran irti, että uskaltaisi puhua, vaikkei olekaan täysin oikein. Ei kai se nyt niin preposition päälle ole.[Prepositiot on muuten niin syvältä kuin olla ja voi, oli kieli sitten mikä tahansa! Ehkä 50% ihan oikeasti tiedän, mikä on oikein, loppu menee täysin säkällä ja nopalla. Ei ole helppoa, kun äidinkielenä on tuhansien sijamuotojen suomi ilman pirullista prepositioiden armeijaa.....]
Ensimmäinen tenttikin luuraa jo ovella: ma pitäis osoittaa, että English for business purposes on hallussa. Mulla tosin on se etu, että olen sitä A-kielenä lukenut ja opetus on B-kielen mukaista, joten hiukan helpottaa. Aika monet tentit ovat nykyään kotitenttejä. Se on mun mielestä askel oikeaan suuntaan. Ei sen takia, että voin röhnöttää kotona ja lipittää teetä samalla(joka nekin on valideja pointteja nekin, heh) vaan siksi, että niissä paremmin voi mitata, onko sisäistänyt asian vai osaako jonkun helkutin vuosiluvun ulkoa. Eri aiheisiin sopivat toki erilaiset tentit, kielten tentit on eri asia kuin organisaatioteoria.
No, nyt vetäytynen unille. Kiitos taas kommenteista, kommentoin sinne toki vielä erikseen. Kommentteihin voi muuten mainiosti laittaa myös aihetoiveita! Vanhana asiakaspalvelijana mottoni toki on: I aim to please... Syksyisen kirpeää viikonloppua!
23.9.12
Pelit ja vehkeet
Aiemman postauksen kommenteissa tosiaan nousi esiin välineistö, jota koulussa nykyään tarvitaan/tarvittaisiin. Olin tosiaan vakuuttunut, että kaikilla siellä on läppärit nykyään ja että pistäisin luentolehtisineni silmään kuin ugandalainen perussuomalaisten kokouksessa. Helpotukseksi huomasin, ettei kaikilla suinkaan ole kuin kynä ja paperia mukanansa. Ja kaikilla ei ilmeisesti sitäkään, kun luentomateriaalit voi, kuten sanottua, printata netistä. Tosin jotkut luennoitsijat käyttävät vain mindmapin kaltaisia powerpointeja iskusanoineen, joten en kyllä käsitä, mitä apua niitten printtaamisesta on kenellekään. No, ehkäpä ekan tentin jälkeen alkaa omien muistiinpanojen tekeminen maittaa, Siperiahan tunnetusti opettaa. Aika löysin rantein sitä tosiaan tuli vedettyä itsekin muinoin, eikä mitään mieletöntä puristusta ole nytkään, on vaan eri ote tähän hommaan.
Läppäreitä kuitenkin on, uusia ja vanhoja. Osa on niin vanhoja, että ainoa takuulla toimiva juttu niissä on ehkä just word tai notepad, että saa ne kaks riviä muistiinpanoja kirjotettua. Jos läppärissä on netti, suurin osa ainakin piipahtaa nassukirjassa tms foorumilla luennon aikana. Niitä on muuten tuunattuinakin nähty. Kaikenlaisia tarroja ja iskulauseita löytyy. Omenakoneissa erityisominaisuutena on näkynyt tarroja, joihin omena on ujutettu. Makein oli ehkä Lumikki, joka ojensi hehkuvaa omenaa... Vaikka kirjoitankin koneella nopeasti (joo, kauppiksessa oli se korpin näköinen maikka, joka opetti konekirjoitusta.... Silloin ei juuri naurattanut, mutta joka pvä tästä taidosta on hyötyä. Kannatti ehkä sittenkin asua 2 vuotta Pietarsaaressa.), en siltikään ole ajatellut kuskata konetta kouluun. Atk-luokissa voi hyvin käydä tsekkaamassa s-postin ja printata materiaalia, jos on tarvis.
Reppupolitiikka on yhtä kirjavaa kuin aina ennenkin. Se asia sentään ei ole vuosien vieriessä muuttunut. On Fjällrävenin reppua, kierrätysmateriaalista rakennettua kassia, Burberryn olkalaukkua (käsi ylös, kuka yllättyi...) ja K-kaupan kangaskassia. Ehdotonta klassikkoa, Alkon muovikassia, ei ole vielä näkynyt. Ehkä se sitten, kun nää näyttäytymis- ja ryhmäytymiskuviot on suoritettu ja aletaan ottaa rennosti. Tai sitten nää ysärilapset välittää imagostaan ja käyttää vähintään Stockan kassia... Itse olen kanniskellut kamani Delseyn olkalaukussa. Tosin olkapäihin ottaa sen verran, että vaihto reppuun ei olis välttämättä huono. Toisaalta kuljettaisin sitäkin vain toisella olalla, joten ei maksa vaivaa. Sitä paitsi lukuisat taskut, vetskareilla ja ilman, ovat olleet intohimojeni kohteita jo historian alkuhämäristä lähtien...
Harkitsin myös, pitäiskö hommata rullalauta tai potkulauta. Sinällään on siis ihan hyvä kävellä, kuten Kummelin sanoin: jalat tykkää siitä, että niillä kävellään. Rullalauta, Sanna ja Aninkaistenmäki vaan vois olla sen verran tuhoisa ratkaisu, että seuraava kyyti olisikin ambulanssilla.... Potkulauta vois olla ok, siin on sentään se tanko. Vois lähtee pykälää myöhemmällä bussilla. Tosin sillä ei ehtis huristella kuin muutaman viikon, sitten jo iskenee sateen ja myrskyt tänne kolkkaan. Jonka jälkeen tietysti luonnollisena jatkumona loska ja seuraavat 6kk riesana oleva hiekoitussepeli. Ja taas mentäis piipaa-autolla mutkat suorina.
Kaksi opettajista muistaa mun nimen. En tiedä, pitäisikö olla iloinen vai paniikissa. Ehkä ne tykkää, et jollain on kokemusta muustakin kuin kesätyöstä hankolaisessa jätskikiskassa (mitenkään siis jäätelöä väheksymättä, sehän on loistava keksintö!)... Ja uskaltaa kommentoida ja sanoa vastaan. Ehkä mut tunnetaan siellä kohta koodinimellä Kritisoiva vanha akka. Mutta kuten Tuulen viemän Rhettin klassikoksi muodostunut loppulause kuuluu: Frankly my dear, I don´t give a damn.
Olen puhunut. Ugh.
Läppäreitä kuitenkin on, uusia ja vanhoja. Osa on niin vanhoja, että ainoa takuulla toimiva juttu niissä on ehkä just word tai notepad, että saa ne kaks riviä muistiinpanoja kirjotettua. Jos läppärissä on netti, suurin osa ainakin piipahtaa nassukirjassa tms foorumilla luennon aikana. Niitä on muuten tuunattuinakin nähty. Kaikenlaisia tarroja ja iskulauseita löytyy. Omenakoneissa erityisominaisuutena on näkynyt tarroja, joihin omena on ujutettu. Makein oli ehkä Lumikki, joka ojensi hehkuvaa omenaa... Vaikka kirjoitankin koneella nopeasti (joo, kauppiksessa oli se korpin näköinen maikka, joka opetti konekirjoitusta.... Silloin ei juuri naurattanut, mutta joka pvä tästä taidosta on hyötyä. Kannatti ehkä sittenkin asua 2 vuotta Pietarsaaressa.), en siltikään ole ajatellut kuskata konetta kouluun. Atk-luokissa voi hyvin käydä tsekkaamassa s-postin ja printata materiaalia, jos on tarvis.
Reppupolitiikka on yhtä kirjavaa kuin aina ennenkin. Se asia sentään ei ole vuosien vieriessä muuttunut. On Fjällrävenin reppua, kierrätysmateriaalista rakennettua kassia, Burberryn olkalaukkua (käsi ylös, kuka yllättyi...) ja K-kaupan kangaskassia. Ehdotonta klassikkoa, Alkon muovikassia, ei ole vielä näkynyt. Ehkä se sitten, kun nää näyttäytymis- ja ryhmäytymiskuviot on suoritettu ja aletaan ottaa rennosti. Tai sitten nää ysärilapset välittää imagostaan ja käyttää vähintään Stockan kassia... Itse olen kanniskellut kamani Delseyn olkalaukussa. Tosin olkapäihin ottaa sen verran, että vaihto reppuun ei olis välttämättä huono. Toisaalta kuljettaisin sitäkin vain toisella olalla, joten ei maksa vaivaa. Sitä paitsi lukuisat taskut, vetskareilla ja ilman, ovat olleet intohimojeni kohteita jo historian alkuhämäristä lähtien...
Harkitsin myös, pitäiskö hommata rullalauta tai potkulauta. Sinällään on siis ihan hyvä kävellä, kuten Kummelin sanoin: jalat tykkää siitä, että niillä kävellään. Rullalauta, Sanna ja Aninkaistenmäki vaan vois olla sen verran tuhoisa ratkaisu, että seuraava kyyti olisikin ambulanssilla.... Potkulauta vois olla ok, siin on sentään se tanko. Vois lähtee pykälää myöhemmällä bussilla. Tosin sillä ei ehtis huristella kuin muutaman viikon, sitten jo iskenee sateen ja myrskyt tänne kolkkaan. Jonka jälkeen tietysti luonnollisena jatkumona loska ja seuraavat 6kk riesana oleva hiekoitussepeli. Ja taas mentäis piipaa-autolla mutkat suorina.
Kaksi opettajista muistaa mun nimen. En tiedä, pitäisikö olla iloinen vai paniikissa. Ehkä ne tykkää, et jollain on kokemusta muustakin kuin kesätyöstä hankolaisessa jätskikiskassa (mitenkään siis jäätelöä väheksymättä, sehän on loistava keksintö!)... Ja uskaltaa kommentoida ja sanoa vastaan. Ehkä mut tunnetaan siellä kohta koodinimellä Kritisoiva vanha akka. Mutta kuten Tuulen viemän Rhettin klassikoksi muodostunut loppulause kuuluu: Frankly my dear, I don´t give a damn.
Olen puhunut. Ugh.
13.9.12
Netti opiskelussa - SWOT-analyysi
Jee, lukijoita! Ei tietenkään voi teitä pettää, täältä tulee siis uutta tekstiä!
Ennen ryhmätöitä tehtiin niin, että istuttiin koulun kahvilan epäergonomisilla tuoleilla monta helkutin tuntia, hihitettiin, lipitettiin teetä ja saatiin loppupeleissä helvetin vähän aikaan. Mitä tulee siis ryhmätöihin. Näissä sessioissa toki saatiin aikaan hyviä ystävyyssuhteita ja nauramisesta kipeät vatsalihakset. Nostalgiannälkäiset hyräilisivät nyt jo ensitahteja klassikkobiisistä "Oi niitä aikoja"... Nykynuoriso tekee ryhmätyötkin netissä, sosiaalisissa medioissa (nippelitietoa ruotsin kielioppitunnilta: oikea muoto on poikkeuksellisesti sosiala medier). Meillähän toki on Facebookissa oma suljettu ryhmä, jossa voimme keskustella esimerkiksi tämän päivän vierasluennosta ja jakaa tehtäviä ryhmän sisällä. Vieras puhui tänään suomea, joten sain teineiltä palvovia katseita, kun muistiinpanoni olivat ihan ässät ja lupasin ne vielä kirjoittaa puhtaaksi. Ne ei tajunneet, että saavat sitten itse tehtäväkseen kinkkisempiä tehtäviä, kiähkiäh (pahaenteistä leffapahisnaurua).
Nykynuoriso on laman aikaan syntyneinä jo valmiiksi asennoitunut siihen, ettei tässä ole aikaa mihinkään turhaan eikä mikään ole varmaa paitsi epävarmuus. Kun me 70- ja 80-luvun lapset muistamme uutisista Tsernobylin ja neonkeltaiset vaatteet, nämä ovat jo lapsesta asti kuulleet puhuttavan tehostamisesta, tehokkuudesta, irtisanomisista jne. sekä tottuneet siihen, että koko ajan pitää suorittaa ja että on kauhea kiire. Vaikka tässä haiseekin vanhuus taas läpi, sanon silti, että muistan lapsuudestani aika paljon aikoja, jolloin ei tehty mitään erikoista. Kerran vkossa partio, silloin tällöin jotain satujumpan tynkää. Landella on puolensa, ei ollut tarjontaakaan. Paljon riippuu toki vanhemmistakin, mutta onhan nykylasten/nuorten aikuisten elo hippasen erilaista. Hyvin monella opiskelijalla tuntuu olevan se ajatus, että nyt äkkiä tämä koulu valmiiksi ja sitten jatketaan elämän suorittamista. (Meikä antamassa tässä nopeita valmistumisvinkkejä on tosin vähän sama asia kuin Nykäsen Masa jakais parisuhdevinkkejä....) Tosin siinä mielessä erilaista onkin, että rajathan säätelee opiskelun pituutta nykyään. Ei tosin koske kaltaisiani veteraaneja, mutta siinä päätöksessä mentiin mielestäni kyllä perse edellä puuhun.
Edellä oleva epistola siis siitä, miksi netti on niin suosittu ja lähes puolijumalan asemassa. "Luentodiat löytyvät Moodlesta", "Saatte lisää tietoa sähköpostilla", "Etsikää artikkeli Googlesta näillä hakusanoilla" tyyppisiä lauseita on nyt viimeisen kahden vkon aikana kuultu viljalti. Yksi luennoitsija pistin paperinipun kiertämään luokassa, ni porukka oikein hätkähti ja oli hetken aikaa hämillään, mitä nipulle pitäisi tehdä. Että näin. Netin kautta myös on helppoa vaatia enemmän ja tiettyyn aikaan. On helppo katsoa, milloin vierasluennoitsijalle esitetyt kysymykset on postattu nettiin, kun ennen saattoi tehdä yöllä kirjallista työtä, tulostaa sen sujauttaa sen open lokeroon keskiyön jälkeen vaikka deadline olisikin ollut ennen keskiyötä. Aikaleimat eivät valehtele ja selitykset eivät auta....
[Asiasta helikopteriin, aikaleima näkyy tällä sivustolla olevan jenkki. Edellinen postaus on muka tehty keskellä päivää, vaikka kaikki tasan tietää, että yö on mun luovinta aikaa... Nytkin kello hipoo yhtätoista, vaikka leimat sanois mitä!]
Mutta kolikolla on aina kaksipuolta. Voin nyt tehdä tätä ryhmätyötä rönöttämällä kotikeittiön pöydän vieressä kukikkaissa kotishortseissa ja kysäistä välillä, mitä mieltä jengi on ilman, että täytyy kummemmin skarpata. Samalla voi heittää omenapiirakkaa uuniin tai keitellä hilloa.... Moniosaaminenhan on tämän päivän messias, sitähän tää on! Ja koulun pitäisi kai ensisijaisesti valmentaa elämään, eikö? Heheheh. Muistan, kun Klassikon latinan tunneilla käännettiin sananlaskuja, otanpa tämän saman latinaksi sieltä: Non scholae sed vitae discimus. Ehkä myöskin O tempora, o mores, menis tähän. Tai ylipäätään koko blogiin.
Ennen ryhmätöitä tehtiin niin, että istuttiin koulun kahvilan epäergonomisilla tuoleilla monta helkutin tuntia, hihitettiin, lipitettiin teetä ja saatiin loppupeleissä helvetin vähän aikaan. Mitä tulee siis ryhmätöihin. Näissä sessioissa toki saatiin aikaan hyviä ystävyyssuhteita ja nauramisesta kipeät vatsalihakset. Nostalgiannälkäiset hyräilisivät nyt jo ensitahteja klassikkobiisistä "Oi niitä aikoja"... Nykynuoriso tekee ryhmätyötkin netissä, sosiaalisissa medioissa (nippelitietoa ruotsin kielioppitunnilta: oikea muoto on poikkeuksellisesti sosiala medier). Meillähän toki on Facebookissa oma suljettu ryhmä, jossa voimme keskustella esimerkiksi tämän päivän vierasluennosta ja jakaa tehtäviä ryhmän sisällä. Vieras puhui tänään suomea, joten sain teineiltä palvovia katseita, kun muistiinpanoni olivat ihan ässät ja lupasin ne vielä kirjoittaa puhtaaksi. Ne ei tajunneet, että saavat sitten itse tehtäväkseen kinkkisempiä tehtäviä, kiähkiäh (pahaenteistä leffapahisnaurua).
Nykynuoriso on laman aikaan syntyneinä jo valmiiksi asennoitunut siihen, ettei tässä ole aikaa mihinkään turhaan eikä mikään ole varmaa paitsi epävarmuus. Kun me 70- ja 80-luvun lapset muistamme uutisista Tsernobylin ja neonkeltaiset vaatteet, nämä ovat jo lapsesta asti kuulleet puhuttavan tehostamisesta, tehokkuudesta, irtisanomisista jne. sekä tottuneet siihen, että koko ajan pitää suorittaa ja että on kauhea kiire. Vaikka tässä haiseekin vanhuus taas läpi, sanon silti, että muistan lapsuudestani aika paljon aikoja, jolloin ei tehty mitään erikoista. Kerran vkossa partio, silloin tällöin jotain satujumpan tynkää. Landella on puolensa, ei ollut tarjontaakaan. Paljon riippuu toki vanhemmistakin, mutta onhan nykylasten/nuorten aikuisten elo hippasen erilaista. Hyvin monella opiskelijalla tuntuu olevan se ajatus, että nyt äkkiä tämä koulu valmiiksi ja sitten jatketaan elämän suorittamista. (Meikä antamassa tässä nopeita valmistumisvinkkejä on tosin vähän sama asia kuin Nykäsen Masa jakais parisuhdevinkkejä....) Tosin siinä mielessä erilaista onkin, että rajathan säätelee opiskelun pituutta nykyään. Ei tosin koske kaltaisiani veteraaneja, mutta siinä päätöksessä mentiin mielestäni kyllä perse edellä puuhun.
Edellä oleva epistola siis siitä, miksi netti on niin suosittu ja lähes puolijumalan asemassa. "Luentodiat löytyvät Moodlesta", "Saatte lisää tietoa sähköpostilla", "Etsikää artikkeli Googlesta näillä hakusanoilla" tyyppisiä lauseita on nyt viimeisen kahden vkon aikana kuultu viljalti. Yksi luennoitsija pistin paperinipun kiertämään luokassa, ni porukka oikein hätkähti ja oli hetken aikaa hämillään, mitä nipulle pitäisi tehdä. Että näin. Netin kautta myös on helppoa vaatia enemmän ja tiettyyn aikaan. On helppo katsoa, milloin vierasluennoitsijalle esitetyt kysymykset on postattu nettiin, kun ennen saattoi tehdä yöllä kirjallista työtä, tulostaa sen sujauttaa sen open lokeroon keskiyön jälkeen vaikka deadline olisikin ollut ennen keskiyötä. Aikaleimat eivät valehtele ja selitykset eivät auta....
[Asiasta helikopteriin, aikaleima näkyy tällä sivustolla olevan jenkki. Edellinen postaus on muka tehty keskellä päivää, vaikka kaikki tasan tietää, että yö on mun luovinta aikaa... Nytkin kello hipoo yhtätoista, vaikka leimat sanois mitä!]
Mutta kolikolla on aina kaksipuolta. Voin nyt tehdä tätä ryhmätyötä rönöttämällä kotikeittiön pöydän vieressä kukikkaissa kotishortseissa ja kysäistä välillä, mitä mieltä jengi on ilman, että täytyy kummemmin skarpata. Samalla voi heittää omenapiirakkaa uuniin tai keitellä hilloa.... Moniosaaminenhan on tämän päivän messias, sitähän tää on! Ja koulun pitäisi kai ensisijaisesti valmentaa elämään, eikö? Heheheh. Muistan, kun Klassikon latinan tunneilla käännettiin sananlaskuja, otanpa tämän saman latinaksi sieltä: Non scholae sed vitae discimus. Ehkä myöskin O tempora, o mores, menis tähän. Tai ylipäätään koko blogiin.
12.9.12
Käpysäkkinä teinien keskellä
Mietinnän aiheissa oli jo varhaisessa vaiheessa ikäero. Osa kanssapulpetinkuluttajistanihan on syntynyt samana vuonna, kun meikäläinen rellesti kriparilla... Tajutonta oikeasti, että niin "lapset" ovat jo aikuisten maailmassa. Pikemminkin tulee sellainen partioleiriolo, että sanois niille, että nyt kaikki omiin telttoihin, kun hampaat on pesty sen sijaan, että sanoisi, että juu, tehdään vaan yhdessä tää ryhmätyö... Ikä on toki vain numero, mutta kun se on jo iso numero, sillä kuitenkin on hiukan merkitystä.
Paikalla on nyt parin pvän aikana näkynyt mua vielä huomattavastikin vanhempia tyyppejä. Eräällä kurssilla oli jopa mies, joka kertoi olevansa ukki... Vaihtarit eivät myöskään ole ihan untuvikkoja, muutamat opiskelevat jo toista tutkintoa. Lisäksi nuoremmat tyypit ovat tuntuvat kohtuullisen kypsiltä. Vanhoja tuttuja ei ole juurikaan näkynyt, opettajat sentään ovat lähes samoja. Ja sori vaan, mutta joitakin aika ei ole kohdellut silkkihansikkain...
Toki muutama havahduttava kokemuskin on jo tullut. Englannin tunnilla piti ma ryhmissä keskustella, millaisia kysymyksiä on tullut työhaastatteluissa vastaan. Kaksi tyttöä ryhmässä totesi, ettei ole KOSKAAN ollut työhaastattelussa, mutta kaverit on jotain kertoneet! Siis OMG (yritän omaksua tässä samalla nuorisoslangia...). Meidän ryhmäkeskustelu meni sitten enempi valmentamiseksi "näitäkin voidaan kysyä"-hengessä... Tänään puhuttiin sitten CV:stä. Eräs kaveri väitti kivenkovaa, että se pitää aina olla yksisivuinen. Hyvähän se on tuollaista heitellä, jos oma työkokemus rajoittuu kesätyöhön kasvihuoneessa... Te HR-puolella olevat ystäväiset, kertokaa toki, onko kaksisivuinen CV varma keino pudota "toiselta kierrokselta" Tässä CV-keskustelussa mulle kirkastui myös, että mulla oli eka kesätyö jo ennen kuin nämä tyypit oli syntyneet.... Ziisus mä olen vanha. Nyt pitää vaan uskoa, että Osuuspankin muutaman vuoden takainen "Kokemus tuo varmuutta"-slogan pitää paikkansa. Toivottavasti sitä ajan myötä kertyy myös kaverille, joka tänään perusteli kantaansa luovuudesta käyttäen lausetta: "iPhone was the first innovation Apple Company had". Jepjep.
Muistan lukiossa(no niin, lapset kerääntyy nyt keinutuolin juureen, kun muistellaan muinaisaikoja...), että oli hirveän tarkkaa, että kaikki oli pukeutuneet samaan tapaan: farkut, paita ja tennarit tms. Olihan joukossa toki pari hipinoloista (ei nimiä) ja muutama boheemi, mutta niitä katto kaikki kieroon. Vielä aloittaessani yliopistossa nämä samankaltaisuussäännökset pätivät: ei saa erottua joukosta. Nykyiset uudet opiskelijat ovat siinä mielessä avomielisempiä, ettei kukaan hätkähdä toisten pukeutumisesta. Olen kahden vkon sisään nähnyt mm. hopeisen baskerin, melkein polviin ulottuvat punaiset kumisaappaat ja Angry Birds-repun. Melkein silti pitäis olla Converset, se tuntuu olevan tämän uuden sukupolven juttu....
Että näiltä pohjin.
Paikalla on nyt parin pvän aikana näkynyt mua vielä huomattavastikin vanhempia tyyppejä. Eräällä kurssilla oli jopa mies, joka kertoi olevansa ukki... Vaihtarit eivät myöskään ole ihan untuvikkoja, muutamat opiskelevat jo toista tutkintoa. Lisäksi nuoremmat tyypit ovat tuntuvat kohtuullisen kypsiltä. Vanhoja tuttuja ei ole juurikaan näkynyt, opettajat sentään ovat lähes samoja. Ja sori vaan, mutta joitakin aika ei ole kohdellut silkkihansikkain...
Toki muutama havahduttava kokemuskin on jo tullut. Englannin tunnilla piti ma ryhmissä keskustella, millaisia kysymyksiä on tullut työhaastatteluissa vastaan. Kaksi tyttöä ryhmässä totesi, ettei ole KOSKAAN ollut työhaastattelussa, mutta kaverit on jotain kertoneet! Siis OMG (yritän omaksua tässä samalla nuorisoslangia...). Meidän ryhmäkeskustelu meni sitten enempi valmentamiseksi "näitäkin voidaan kysyä"-hengessä... Tänään puhuttiin sitten CV:stä. Eräs kaveri väitti kivenkovaa, että se pitää aina olla yksisivuinen. Hyvähän se on tuollaista heitellä, jos oma työkokemus rajoittuu kesätyöhön kasvihuoneessa... Te HR-puolella olevat ystäväiset, kertokaa toki, onko kaksisivuinen CV varma keino pudota "toiselta kierrokselta" Tässä CV-keskustelussa mulle kirkastui myös, että mulla oli eka kesätyö jo ennen kuin nämä tyypit oli syntyneet.... Ziisus mä olen vanha. Nyt pitää vaan uskoa, että Osuuspankin muutaman vuoden takainen "Kokemus tuo varmuutta"-slogan pitää paikkansa. Toivottavasti sitä ajan myötä kertyy myös kaverille, joka tänään perusteli kantaansa luovuudesta käyttäen lausetta: "iPhone was the first innovation Apple Company had". Jepjep.
Muistan lukiossa(no niin, lapset kerääntyy nyt keinutuolin juureen, kun muistellaan muinaisaikoja...), että oli hirveän tarkkaa, että kaikki oli pukeutuneet samaan tapaan: farkut, paita ja tennarit tms. Olihan joukossa toki pari hipinoloista (ei nimiä) ja muutama boheemi, mutta niitä katto kaikki kieroon. Vielä aloittaessani yliopistossa nämä samankaltaisuussäännökset pätivät: ei saa erottua joukosta. Nykyiset uudet opiskelijat ovat siinä mielessä avomielisempiä, ettei kukaan hätkähdä toisten pukeutumisesta. Olen kahden vkon sisään nähnyt mm. hopeisen baskerin, melkein polviin ulottuvat punaiset kumisaappaat ja Angry Birds-repun. Melkein silti pitäis olla Converset, se tuntuu olevan tämän uuden sukupolven juttu....
Että näiltä pohjin.
8.9.12
Pohjatietoa
Nonni, peli on auki! Ekaan postaukseen piti jo elokuussa heijastella odotuksia, ennakkoluuloja ja pelkotiloja. Käytin kuitenkin loman lomailuun ja tämä(kin) asia jäi pöydälle. Nyt siis vaan täyttä höyryä eteenpäin!
Palasin siis ma takaisin kouluun. Otin virkavapaata ja ryhdyin täysipäiväiseksi vaan en täysipäiseksi opiskelijaksi. Pitkäänhän tämä on ollut pitäispitäis-listalla, mutta nyt oli sopiva sauma. Ihmisten kommentit ovat vaihdelleet "Tosi hienoa"-kommentista "Mitä helvettiä?"-kommenttiin. Suurin osa kuitenkin on ensijärkytyksen jälkeen ollut hienosti tukevia kommentteja :)
Tämän blogin tarkoitus on toimia henkireikänä, infokanavana ja mahdollisen huvituksen lähteenä kavereille. Ihan kaikkea sitä ei viitti tonne Faceenkaan kirjottaa eikä siellä kaikki olekaan. Säännöllisiä julkaisuja en pysty takaamaan, vaikka nykytaloudessani onkin tietsikka poikineen, mutta pyrin ainakin kerran viikossa tänne jotain lisäilemään. Kommentit ja merkit käynnistäsi ovat enemmän kuin tervetulleita! Myös toiveita sisällöstä saa toivoa.
Ei muuta kun tervetuloa!
Palasin siis ma takaisin kouluun. Otin virkavapaata ja ryhdyin täysipäiväiseksi vaan en täysipäiseksi opiskelijaksi. Pitkäänhän tämä on ollut pitäispitäis-listalla, mutta nyt oli sopiva sauma. Ihmisten kommentit ovat vaihdelleet "Tosi hienoa"-kommentista "Mitä helvettiä?"-kommenttiin. Suurin osa kuitenkin on ensijärkytyksen jälkeen ollut hienosti tukevia kommentteja :)
Tämän blogin tarkoitus on toimia henkireikänä, infokanavana ja mahdollisen huvituksen lähteenä kavereille. Ihan kaikkea sitä ei viitti tonne Faceenkaan kirjottaa eikä siellä kaikki olekaan. Säännöllisiä julkaisuja en pysty takaamaan, vaikka nykytaloudessani onkin tietsikka poikineen, mutta pyrin ainakin kerran viikossa tänne jotain lisäilemään. Kommentit ja merkit käynnistäsi ovat enemmän kuin tervetulleita! Myös toiveita sisällöstä saa toivoa.
Ei muuta kun tervetuloa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)